sunnuntai, 5. huhtikuu 2015

Vaatteita jos jonkin laisia

004.jpg

Karoliina kävi hakemassa ompelijaltaan uuden koti pukunsa onhan se hieno mutta Karoliina haluaa olla kaunis kotioloissakin eihän sitä koskaan tiedä kuka voi tulla visiitille ja silloin olisi työlästä vaihtaa asua

009.jpg

Karoliina oli myös teettänyt itselleen uuden kirkko huivin ja yllättyikin saadessaan kaksi huivia yhden sijasta.Hänelle oli siis sattunut laskuvirhe huivi kangasta ostaessa.Karoliina on kovin kiintynyt uuteen hoitajattareensa joten päätös antaa huivi Saralle oli helppo.Sara liikuttui kyyneliin saadessaan näin hienon lahjan emännältään, omilla tuloillaan hän ei olisi ikinä näin hienoa raaskinut ostaa vaikka willhelm maksaakin hänelle hyvin

perjantai, 13. maaliskuu 2015

Kesä kalusteet hankittu

Nyt saa Karoliina mummukin olla tyytyväinen kun Wilhelm pappa lähti varta vasiten stockmannille hakemaan rouvan himoitsemia puutarha vermeitä

004.jpguusi aurinko varjo kaipaa tuunausta mutta kiva muuten sitten tuo divaani joku kiva pehmuste siihen on saatava jotta on Karoliinan hyvä siinä köllötellä.

008.jpg

sohvat ovat "hiukka" liian korkeita joten nekin odottavat tuunaamista kun keksin et mitä ja miten lyhennän ja samat päälliset näihinkin kun divaaniin.

005.jpgLiian iso käyttöön tämäkin joten kukka istutus alustaksi tämä kärry pääsee

 

007.jpgTähän on jo sommiteltukin kevään ensi kukkasia ei ihan ole sitä mitä toivoin mutta linkki josta olin kukka ideoita ajatellut hakea olikin poistettu joten jäänkin nyt oman mielikuvituksen varaan kukka asioissa :(

sunnuntai, 1. maaliskuu 2015

Kiikku projekti

Karoliina mummu vihjailla papalle että kesäksi pitäisi olla ainakin kiikku ja muutamia penkkejä sekä muita piha koristeita jotta voi vieraita pihallakin kestitä.Siitäpä otti pappa onkeensa ja tilasi puusepän keinua rakkaalleen rakentamaan.kovin on alkutekijöissään keinu vielä mutta onhan kesään vielä hetki aikaa

 

006.jpg

Myös suihkulähteestä on mummu puhunut mutta se taitaakin olla jo haastavampi juttu toteuttaa

 

 

sunnuntai, 22. helmikuu 2015

sänkyjä ja lisää sänkyjä

001.jpg002.jpg

Nyt on sängyt kasassa ja vielä viimeistelyä vaille valmiina tän päivän urakka oli patjat jotka ompelin avustajan avustuksella.Nyt pitää vaan päättää mitä väriä käytän sänkyjen maalaamiseen teenkö tuon valkoisen kaluston mukaiset,sinisen kaluston mukaiset vai sekä että vai kokonaan jotain muuta siinä riittää pähkäilyä

003.jpg

 

003.jpg

 

009.jpg

 

 

 

 

Tässä on nyt ruskea versio kerros sängyistä tämä tosin petsataan vielä toiseen kertaan tasaisemman lopputuloksen saamiseksi.mutta onko tämä liian tumma kuitenkin? Seinät ja lattiahan tulevat vaihtamaan väriä jossakin vaiheessa piakkoin

 

keskiviikko, 18. helmikuu 2015

Uunin valot

Uunissa on nyt vihdoin tulet.tahtoisin uunin luukkuihin vielä reiät et valo näkys kivemmin mutta millä teen kolot ettei luukku(muovi lusikka) hajoa kokonaan

003.jpg